top of page

LASKETTUA AIKAA

Audiodraamasarja 2025 

Kausi 1 (10 x 25 min)

Käsikirjoittaja Hanna Leivonniemi

Konsepti Hanna Leivonniemi

Ohjaus Marja Pyykkö

Tuotanto Yle Draama

Laskettua aikaa on fiktiivinen, 10-osainen audiodraamasarja, jonka kehitin ja käsikirjoitin Yleisradiolle. Jännityssarja on julkaistu Yle Areenassa ja se esitettiin myös Yle Radio 1:ssä keväällä 2025. Päärooleissa loistavat Mimosa Willamo ja Joonas Saartamo sekä ukrainalaiset Juliana Voronina ja Ruslan Gunko. 

 

Kun Ukrainan sota keväällä 2022 leimahti liekkeihin, minulle tuli voimakas tarve kirjoittaa ihmisten välisestä hyvyydestä ja solidaarisuudesta. Sarja kertoo Ukrainan sodasta, sinne lähtevästä suomalaisesta toimittajasta Norasta ja kuvaajasta Kallesta ja heidän tempautumisestaan mukaan auttamaan suomalaista pariskuntaa, jotka ovat hankkimassa sijaissynnytyksellä vauvaa Ukrainasta. Sodan alettua he eivät saa enää yhteyttä klinikkaan eivätkä heidän lastaan kantavaan ukrainalaiseen naiseen. 

 

Itselleni audiodraama oli uusi aluevaltaus, ja oli mielenkiintoista tutkia, millaisia uudenlaisia keinoja pelkkään kuuloaistiin perustuva draama voi käsikirjoittajalle tarjota. Sodan äänet ja tapahtumat tulevat korviin ja luureissa eri lailla lähelle. Samalla piti oppia pois joistain tv:n ja elokuvan kirjoittamisen lainalaisuuksista.

 

Sarja pohjautuu osittain omaan taustaani kriisialuejournalistina, mutta tein myös paljon taustatöitä. Haastattelin Ukrainassa työskennelleitä ulkomaantoimittajia sekä suomalaista pariskuntaa, joka on saanut biologisen lapsen sijaissynnytyksen avulla ulkomailla. Lisäksi sarjan tekemisessä on ollut mukana runsaslukuinen joukko ukrainalaisia; näyttelijöinä,  käsikirjoitustyön apuna ja faktantarkistuksessa. Sarjan herkkä aihe vaatii erityistä tarkkuutta, ja oli erittäin tärkeää, että sarjan tekemiseen osallistui myös niitä, joita aihe koskettaa läheisesti.

Sarjan voi kuunnella täältä:

https://areena.yle.fi/1-73986307

bottom of page